sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Loppukaneetti

Olemme nyt lopulta saaneet kaikki tiedot pankista ja viitteellä tulleiden lahjoitusten arvo on n. 800 euroa. Sen lisäksi olemme saaneet lahjoituksia tilille ilman viitettä - mm. yhden suuremman lahjoituksen (useampi tuhat euroa). Ainakin muutamien näistä lahjoituksista arvelemme liittyvän juoksukampanjaasi. Lahjotusten yhteydessä olleet viestit viittaavat siihen suuntaan, vaikka ne eivät olekaan tulleet viitteellä 2037. Varat on siirretty avustustyöllemme. Suuri kiitos ihmisten puolesta, jotka saavat apua juoksusi kautta!

Eija Kornilow

maanantai 12. elokuuta 2013

12.8 Ma

Benjamin artikkeli

Heini Metsäpelto, hieroja Tampereelta ihmetteli jalkojeni hyvää kuntoa.
Kireyksiä oli havaittavissa ainoastaan siellä missä ne olivat ennen urakkaa.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

11,8 su

Kolme lyhyttä vikon aana, ihan hyvältä on tuntunut. Painoa putosi reissulla 5 kg nyt on viikossa noussut kilon verran. Haen tulevina viikkoinva vauhtkestävyyttä ja nopeutta. Kahden viikon kuluttiua on Varalan viestimara sinne  Kenties Pirkan Hölkkä ja lokakuun puolivälissä Kankaanpään maraton.
Ensi vuonna yritän edelleen vrk:den juoksussa 200km:n ylltystä
Reijo Hanelius, pieni, vaatimaton, suuri mies. Benjamin  Kopman, Västtä Newland.



 

  
                       

tiistai 6. elokuuta 2013

Voimaannuttavia lauseita matkan varrelta.

Hengessä mukana ja tsemppiä.

Päivän tunnussaanaa luin aamuisin ja kohdalleni osumia olivat:

10.7 ke Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi ja hän vastaa minulle. Joona 2:3
            Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. (Minulla helppo homma). 
             Älkää siis pelätkö. Luuk. 12:7
11.7 to. Kiittäkää kaikesta 1.Tess,5:18
12.7 pe Kulkekaa suoria polkuja, jottei ontuva jalka menisi sijoiltaan vaan pikemminkin parantuisi
             Hepr. 12:13
18.7 to. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle
             Riittävät sen omat murheet. Matt. 6:34
21.7 su Herra suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja orpoja. Ps. 146:9
            Me rakastame, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. 1.Joh. 4:19
27.7 la.Herra Israelin kuningas, on keskelläsi, sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa. Sef. 3:15
 3.8 la. Kuinka kauan kieltäydyt nöyrtymästä minun edessäni ? 2. Moos. 10:3
           Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.
           Luuk. 18:4

Matkanihan oli jo alkanut aikoja sitten, tulin keväällä raskaaksi asiasta ja minähän en voinut olla kokeilematta. Uskon Herran vaikuttaneen tahtomista ja tekemistä. Yritän muistaa, että vesilasin ojentaminen toiselle on yhtä tärkeää kuIn juoksu Suomen halki, ylhäällä olevan näkövinkkelistä.

6.8 ti Johannes Kastaja sanoi: Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on.     
         ruokaa, tehköön samoin. Luuk. 3:11

sunnuntai 4. elokuuta 2013

4.8 Su: Tammisaaressa

Taas on uusi päivä koittanut kiitos Herra sinä muistit mut...ja niin näköjään tekin.

Asfalttivarpaat

Hyvää vaikka mihin juoksuun, nami

Tenojokea matkalla Nuorgamiin




Tuossapa en halaja istua enää, Utsjoen kirkossa

Siinä on energiaa

Sodittu on

Voimia antava merkki taivaalla

Tietä on tehty ennenkin

Nalle oli jalkatilassa, traagista toivon ettei pahemmin.

Lappajärvi siintää viljan takana

Osmo ja Anne sekä lapsensa Joakim. Osmon sylissä Onni ja äitinsä. Iloinen perhe.

Vesa maratoonari, hivuttaja toi sen näkyviin mitä vaimoni yritti aiemmin kertoa, konseptin muutoksen, rytmityksen. Pelastava enkeli. Urakan käännekohta parempaan.

Ja siinä Jukka juoksi ensimmäisen ns. pitkän maratonin jälkeen 62 km ja vielä toisen. Huolto palveli erinomaisesti Raijan toimesta jopa työvuoron päätyttyäkin Urjalassa.

Yli 1000 km ajaminen että sai kokea huoltajan päivätyön on siinä asennetta !

Sisko Tarja ja miehensä Esa, yhteistä matkaa kuljettiin ja Nektariinit maistu helteessä.

Työkaveri Pasi, toi veden juuri silloin kun sitä tarvitsin kipeimmin ja Piltti on maistunut.

Muuten vaan kannustamassa matkallani Forssaan



 



















lauantai 3. elokuuta 2013

3.8. La Raasepori-Perniöön 15 ja maaaaaliiii 60 km

Raaseporin uimahallin parkkikselta ylös. Nukkumaan olin päässyt 01.00. Benjamin Knopman soitti ja sovimme tapaamisen ennen yhdeksää. Valokuvaukset ja tarinointi ohi juoksevan Reijo Haneliuksen kanssa. Ollut juttu hänestä Juoksija 2:ssa. Tiukat mäet Perniöön ja hoksaus etten juoksekkaan takaisin autolle vaan jatkan suoraan Hankoon. Poikkesin Österbyn Nesteellä ja Daniel Lindholm tarjosi sämpylän sekä suklaa patukan. Kiitos!

Pariskunta tunnisti minut Salkkareiden Salon Sanomien jutusta. Täytin neljä juomapulloa vedellä ja sekaan suolaa. Heli tavoitti minut 20 km kohdalla. Nesteitä huiviin ja matka jatkui ja sain kolme tööttiä matkalla. Heli pysähtyi viisi kilometriä ennen Hankoa, vaihdoin paremman paidan päälle ja suomihuovin päähän. Yhden suoran vedin oikein kunnolla. Kännyn virta lopahti vitosen ennen maalia - soitot tekivät tehtävänsä. Etenin tarkkailen kangasmetsä maisemaa, pientareet olivat leveät ja olin jo aiemmin siirtynyt pyörätielle.

Seurailin opasteita keskustaan ja kas siinähän vaunu oli sekä Peter ja Eija Kornilow että Jonas Hangon Sanomista, sekä Heli ja tietysti Tippa. Sain aivan upeat kukat ja kiinnostavan kirjan. Valokuvaukset, kiittelyt ja siunaukset sekä palauttavat ja nokka kohti Pakua ja Tammisaarta. Kävelimme rantaan ja löysimme viimein Saunamaksu paikan, mutta hän oli niin otettu halkijuoksustani että saimme saunoa kahdestaan maksutta vierasveve-satamassa. Kävin uimassa meressä ja söimme pizzat.
Kiitos Pelastusarmeijalle vaikka olette lomannekin takia olleet taustalla olette tukeneet monin eri tavoin että hankkeestani on tullut tosi!

Aamupalaa

Amerikkalaisittain ja ihanat kukat

Heli, Tippa, Hese, kukat, Eija, kirja ja Peter


perjantai 2. elokuuta 2013

2.8 Pe: Salo-Someroon päin-Salo ja Salo-Perniö 59 km

Tässä kohti haluan kiittää rakasta puolisoa Heliä. Hän on ollut kannustava ja pitkämielinen sekä lempeä
viettämäni kesäloman suhteen. Kiitän Teaa että luki Facebookia ja Tonia kannustavista tykkäämisistä sekä Tatua hienoista facebook yhteenvedoista ja otsikoinnista, Timiä soitoista ja kuulumisten jakamisesta sekä Topiasta ruotsin ja englannin kielen käännöksistä.

Nautin runsaan aamupalan Cumuluksessa ja sen jälkeen vastailin YLE Aikaisen haastattelijan kysymyksiin. 08.30 oli torilla Somero -lehden haastattelijan tarkat kysymykset ja valokuvaukset. Suoriuduin matkaan ja tapasin kolme ihastuttavaa rouvaa, joista yksi työnsi rollaattoria, toisella oli kävelykeppi ja viimeisellä -sauvat - olivat pirteitä ja aamulenkillä.

Salorannan Reijo Pa:sta Sulkavan soutajia vinkkasi ja pysähtyi pysäkille. Sovin olevani tunnin päästä samassa paikassa...apua tulin sanoneeksi puolet liian vähän! Juoksin 14 km ja käännyin takaisin, soi puhelin ja minua haastateltiin johonkin Tammisaaren paikallislehteen. Reijo tuli ABC:ltä mukaan juoksuun ja tulimme ennen aikataulua vaunulle. Uudet juomat kehiin ja Pelastusarmeijan tiloihin Salon Seudun Sanomien Minnan ja Hannan haastattelyyn - hyviä eteviä perusteellisia kysymyksiä.

Jonkin ajan kuluttua Salon Jokilaakson lehdestä Pauliina liittyi mukaan. Söin leivät, munavoipiirakan ja herkullisen kakkupalan. Reijo palveli meitä ystävällisesti. Marko Mäkinen Pa:sta maratoonari lähti mukaani juoksemaan ja meitä kuvattiin lähdössä ja vähän matkan päässä. Markon mara-aika muuten 3.10 on kovaa valuuttaa!

Perniössä Ville huomasi meidät ikkunastaan ja tuli tervehtimään. Jatkettiin 100 km Suomijuoksun kierrosta toisin päin mikä herätti minussa muistoja kolmen vuoden takaa. Tultuamme takaisin Saloon päin oli Reijo saanut Perniön Sanomien Pekan kiinni ja hän kyseli myös kuulumiset sekä kuvasi meidät. Reijo otti minut kyytiin kun sain 59 km täyteen ja Marko jatkoi vielä takaisin Saloon - siis juoksi eka kerran yli 50 km. Kävin Cumuluksen saunassa ja söin erittäin herkullisen grilli-lohen Antoniossa ja taas sain ateriajuomat ilmaiseksi. Luulenpa vielä ajavani Raaseporiin.

Salossa, Pelastusarmeijan edessä, Pauliina, Marko, Arto ja Reijo

Marko ja minä Perniössä eron hetkellä.

Niin tuosta rintalogosta on kyselty. Se on oma sellainen, ylhäältä on saatu lahjat, juoksujalat ja luovuus,
meistä voi löytyä vaikka minkälaisia kykyjä. Vaakatasoon niitä saadaan jakaa toisille ja vaikka lahjaksi, iloksi ja riemuksi antaa. Punanenä on punanenä ja vaatteena risti - ei tarvitse olla täydellinen.
Lopullisen logon muotoonsa on saattanut Jaana Särkilahti viestintätoimisto Isosiskosta.

torstai 1. elokuuta 2013

1.8 To Urjala-Somero 62 km

Aamutuimaan ajelin Lempäälästä Urjalaan YIT Kalustokeskukseen. Lähdimme Mikko Aaltosen kanssa raikuvien taputusten saattelemana matkaan. Porukkaa oli mukavasti paikalla. Juttelimme Mikon kanssa niitä näitä ja hän aikoo tulevana kesänä juosta maratonin. Puolikkaita onkin jo mennyt. Mikko juoksi 18km, Ilkka haki hänet syömään - hienoa että Mikolle oli mahdollista juosta. Heikki Kettunen siirsi autoni Forssaan, sitä ennen siihen vaihdettiin sulke kaluston toimesta ja nyt lämmitys pelaa. Hienoa palvelua!

Heikki siirsi yhdistelmän vielä Someroon, josta hänen vaimonsa Heli haki hänet. Iso kiitos heille! Näin mahdollistui koko pätkän yhtenäinen juokseminen. Forssassa tapasin kaksi miestä penkillä istumassa pullo välissä, Alpo ja Yrjö. Alpo kysyi lupaa mielestään arkaan kysymykseen, etkö olekin uskova ja sitä en halunnut kieltää, Yrjö taas totesi että olen väsynyt ja sen näkee silmistä, pyysivät muistamaan.

Somerolta en löytänyt saunaa joten söin maukkaan aterian Rantatuvassa ja tarjosivat juotavan.
Niin otin eka kerran sykkeitä ja ne olivat 50 km jälkeen 112-114, ylämäessä sain nousemaan 121:een.
Juoksu kulki tosi hyvin ja kerran satoi - se taisikin olla Oulun seutuvilla viimeksi.
Kusella piti käydä ensimmäisen kahenkympin aikana kuusi kertaa. Ajelin Saloon, kävin saunassa ja tilasin aamupalan. Yhdistelmän parkkeerasin Sokos hotellin takana olevalle sorakentälle. YLE:n Aikainen 07.40.
Urjalan kalustokeskus ja etapille lähettäjät

Heikki ja Heli palaamassa Somerosta tienvarsi paikassa pysähtyneinä, KIITÄN





keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

31.7 Ke: Tampere-Urjala 60 km

Keskustorilla tapasin Mika, Pasi, kaksi vanhaa herraa, Ulla ja Olli sekä Kari. Pasin, Ullan ja Ollin kanssa  lähdimme juoksemaan kohti Ratinaa, jossa oli iso joukko taputtavia YIT:läisiä vastaanottamassa, mahtavaa. Ylävitoset heitettyämme Saku liittyi mukaan ja hieman myöhemmin Jukka. Kari filmasi jopa autostaan. Ulla ja poikansa jäivät Hatanpään lukiolla pois, hienoa että olitte mukana!

Lempääläisen Juhan tapasimme yllättäen Ratinan tienoilla ja myöhemmin hänen vaimonsa liittyi joukkoomme. Pasi ja Saku  juoksivat Sääksjärven ohitse - hieno suoritus. Jari haki heidät takaisin töihin. Juhan puoliso juoksi melkein Kuljuun - ovat menossa HCM:lle. Kuljun Kartanon P-alueelta tulla tupsahti iloinen perhe - äiti ja neljä lasta. Olivat odottaneet puoli tuntia ja yksi pojista oli lskenut aikaa koska olisimme siinä. Rouva aikoi juosta ensi vuonna maratonin.

Hölkkäsimme Vanattaran kautta Lempäälään ja Jukka muisteli uransa periksi antamattomia alkuvaiheita. Lempäälän K-marketin ovella tapasimme Paavo Närväsen, hän tarjoili meille maukkaita Pirkkalan torin mansikoita. Sain veteraanipaidan lahjaksi ja kutsun Pirkkalan yöjuoksuun, joka alkaa klo 19 ja ilmoittautuminen 18:aan, matkana 5 km ja kävellä voi myös. Paavo oli mennyt pyöräillen joukkona neljä kertaa Suomen halki 70-luvulta alkaen ja kunnossa hän näytti olevan vieläkin. Kaupan hyllyille ja energiaa sekä nesteitä Lempäälän kirkon ilmoitustaulun penkillä.

Noin puolivälissä Urjalaa kurvasivat pysäkille Heikki ja Pekka Kettunen. Kaima huomautti kävelystämme, jota teimme nauttiessamme urkkaa. Raija tuli suoraan töistä meitä huoltamaan ja valokuvaaja Urjalan Sanomista räpsi juoksukuvia. Kännykkäni mykistyi mutta onneksi Jukan varajärjestelmä toimi ja niin pääsimme sen päivän maaliin. Paskolammelle uimaan ja sitten kotia kohti.      
Saku, Pasi, Olli, Ulla sekä Heikki

Kuljun kartanolta rouva lapsineen

Paavon lahjoitus

Mersu, Kaima, Pekka ja Heikki




                                              

tiistai 30. heinäkuuta 2013

30.7 Ti puuttuvat 35 km

Laskelmia:
Nuorgam-Rovaniemi koko väli juosten 498 km, jonka jälkeen 11 pv x 60 km, paitsi kolmena päivänä yht. +9 km, paitsi eilen - 4 km ja tänään 35 km on 1198km. Koko välihän on 1437 km.
Tre-Hanko on 240 km. Hankalammin en pysty asiaa esittämään. Kaikki kilometrit eivät ole Endomondossa koska virta on loppunut kännykästä kesken.

Ke lähtö keskustorilta klo 0900 mualiman pyörän alta suihkulähteen reunalta. Hölköttelemme Urjalaan Lempäälän kautta, josta luvassa ainakin kahdelle paluukyytiä. Välitankkausta suoritamme matkan varrella kaupan hyllyiltä. Aamulehden taitava haastattelija ja ammattivalokuvaaja tekivät jutun Koikkarin Prismalla. Puhetta tuli minulta solkenaan, toivottavasti olin myös valokuvauksellinen. 




maanantai 29. heinäkuuta 2013

29.7 Ti Ylöjärvi-Kuruun-Ylöjärvi 30 km, Tre-Ylöjärvi-Tre 26 km

Herätys 6.30, Max mennyt jo töihin - kiitän vieraanvaraisuudesta! Auto Ylöjärvelle ja Kuruun päin klo 8.55. Onneksi oli pyörätietä kuten Max illalla kertoi. Ylämäet olivat aika haastavia kuten edellisenä päivänä. Takaisin tullessa kävin pyytämässä Colan Kuuselan Ranta Piiasta ja sain sen - kiitokset heille!

Vettä ropahutti kun olin vaunun sisällä. Köröttelin Tampereen keskustorin parkkiin ja pääsin lähtemään vasta 13.40. Rollikkahallilla kaverini Kari Neuvonen laittoi mikit paitaan. Juoksin Ylöjärvelle ja siellä olin Yle Tamperessa livenä. Paluumatkalla Vesa Juutinen loikkasi bussipysäkiltä Suomenlippu-huivi kädessään. Hieno yllätys, olinhan kadottanut matkalla jo kaksi huivia. Juoksimme myös hiukan yhdessä ja Vesa tuli vastaan Keskustorilta.

Aloin höpötellä mikkiin Pispalan kirkon kohdalla ja Kari kuvasi juoksua Rollikkahallin katolta poikansa Pertin kanssa. Vastassa torilla oli myös Pasi lämpimän halauksen kanssa. Oli hienoa olla pitkästä aikaa Tampereella. Kuvaan ilmestyi myös kuvaaja Kari ja Harri.

Vesa ja minä

Pasi ja mä

Rollikka-kuvaaja Kari







sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

28.7. Su Virrat-Ikaalinen 66 km

Työkaveri, työmaan päällikkö Pasi, vaimonsa Anne ja tytär Rebecca tulivat hätiin juuri oikeaan aikaan. Vielä 4 km ja jano oli kova! Toivat eloonjäämiskassin sapuskaa. Pasi ajoi yhdistelmän eteen päin ja pyöräili vastaan. Sitä ennen sisko ja Esa siirsivät auton Virroilta 36 km Tampereen suuntaan. Lähtivät sen jälkeen kohti Järvenpäätä, iso kiitos heille.

Ukkonen jyrisi pitkin matkaa muttei satanut. Pasi järjesti vielä saunomisen ja ruokailun kollegani Maxin luona Ikaalisten suunnassa. Mahtavat löylyt ja paikka aivan upea. Uunimakkaraa ja monirunsasta salaattia - kyllä huomenna taas kulkee näillä eväillä. Kiitän Pasia ja Maxia!

Aamulla ajan auton Ylöjärvelle, josta juoksen Kuruun päin 15 km ja takaisin. Sitten siirrän ajoneuvon Keskustorille klo 13 aikaan ja juoksen Ylöjärvelle 15 km sekä takaisin Keskustorille, jossa pyrin olemaan klo 17. Toki mukaan juoksemaan voi tulla silloinkin jos esim. ke ei pääse! Muuten olin Pirkanmaalla eilen klo 17.23. Jos Vesa ei olisi antanut rytmiä, niin tuskin ed. mainittu aika olisi ollut ollenkaan mahdollinen.

Pasi  hyvänä huoltajana.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

27.7. La Alavus-Tuuri-Alavus-Virrat 60 km

Vaiherikas päivä. 2 km ja kävin jo eläkkeellä 10 v olevan työkaverin, paalukonekuskin Sulon ja Annelin luona -  juttua tuli ja oli mukavaa! Juoksin ohi Tuurin ja paluumatkalla tapasin Pelastusarmeijan Osmo Halosen jokkoinensa. Olimme sopineet Tuurissa tapaamisen aamulla. Oli upeata tavat iloisia uusia ihmisiä!

Autolla jo odottivatkin pikkusiskoni Tarja ja hänen miehensä Esa Järvenpäästä sakka. Esa siirsi autoani n. 30 km eteenpäin ja he tulivat pyöräillen ja rullilla vastaan. Huolto pelasi ja kilometrit vähenivät. Tuurin pihassa tuli muuten 1000 km täyteen! Virtain venesatamassa kana maistui jonka sponsoroi kiitti, Paarbuurin Tero. Saunassa vielä viimeiset hikitipat irti ja vaatteet puhtahiksi niin päivä tuli taas täyteen.

Muuten Kuivasmäen markkinoiden  myyjä Niina Ailovuo lupasi sponssata Argi+:an ja Aloen - kyllä on auttavia ihmisiä, kiitän heitä!

Ma klo 17 on tarkoitus olla Tampereella Pispalan kautta, josta ajelen kotiini. Tiistaina on ns. lepopäivä jolloin juoksen kuitenkin puuttuvat n. 40 km. Ke klo 9 lähden keskustorilta kohti Hankoa ja toivon runsasta osanottoa vaikka pienenkin matkan! Paunun bussilla 71 pääsee Lempäälästä takaisin. Ma tarvitsen kujettajan siirtämään yhdistelmän Tampereelle tai sitten juoksen Tampereelle ja takaisin 15 km autolle. Olisi hieno päättää juoksu keskustaan.  Ja huomenna...

Sisko Tarja ja miehensä Esa Alavuden uimarannalla

Venesatama Virroilla ja Paarbuuri sekä sauna


perjantai 26. heinäkuuta 2013

26.7 Pe Väliä Evijärvi-Lappajärvi 60 km

Aamutuimaan pyyhälsin osin harhaan. Huomasin takaisin autolle juostessa auringon paistavan selkään.
iPadi vahvisti asian. Siirsin auton oikealle reitille ja löysinkin risteyksestä 17 km hyvän paikan.
Purossa kastellessani lippistä huiskautin ne jorpakkoon, onneksi löysin ne ja huomasin lähtiessä jotain puuttuvan. Endomonosta jäi osa reitti pois ja käynnistin sen uudestaan alusta.

Kävin kurkkaamassa mikä on Paalupaikka. No sitä isännöi Sami ja hän maraton aatoksissa oli juossut puolikkaan vähäisellä harjoituksella 1.40 syke pari sataa. Otti minusta potretin ja pyysi vielä nimmarin - ensimmäisen sellainen. Sponssasi Pepsin mikä maistuikin Urkkajuoman jälkeen. Pistäydyin uimassa ja Lappajärvi aukesi Paalupaikasta todella hienosti. Paalussa oli esiintynyt Nostalginen bändi 40 v takaa.

Kännystä loppui virta joten en saanut koko reittiä talteen, varmistin matkan iPadista. Ajelin Alavuteen ja kävin Tuurissa syömässä, hotellissa ei voinut saunoa jos ei yöpynyt. Vaunualue täynnä, tilaussauna 2 h 50 €:a. Niinpä ajelin Alavuteen yleiselle uimarannalle ja huomenna on odotettavissa... Niin edellisen viikon to-ke km:t yhteensä 430. Huomenna menee tonni rikki!

Lentokenttä kahvio, kuortaneen jälkeen.

Tuuria ei minulle heltynyt, hyvä lohi kuitenkin.



torstai 25. heinäkuuta 2013

25.7 To Ullavanjärvi- Evijärvi+5 km

Lounatuuli ravitsi meitä jälleen aamupalan merkeissä ja isäntä vielä sponssasi sen ja saunan - siis upeata! Ajoin yhdistelmän Ylivieskasta 120 km eteenpäin ohi Evijärven ja Harri vei minut lähtöpaikkaan Ullavanjärvelle. Joku juoksee 1000 km ja joku ajaa, eli Harri autollaan ylikin tuon, tullessaan huoltamaan meikäläistä. Iso kiitos Harrille! Tänään oli hellejuoksu ja kantamani juomat eivät olisi mitenkään riittäneet. Lisäksi Harri ilmiömäisesti valitsi psykologisesti oikean paikan ja kun näin Harrin valkoisen lippiksen ja punaisen paidan sain aina voimia lisää.

Tienvarsipaikasta löytämäni pieni pyyheliina kasteltuna auttoi tämän päivän menoa ja kun ei löytynyt vettä niin Harrilla oli sitä pullossa. Lähdin autoilemaan eteenpäin tarkoituksenani ajaa huomista varten 30 km. Mutta näinkin Kivitipun kyltin ja menin sinne, saunoin ja söin maittavan aterian. 60 km:n päivä, vasen nilkka edestä hiukan turvoksissa jo pari päivää, joka säteili viimeisellä kympillä etusääreen, silti Chaletisti natsaa !


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

24.7 Pe Ylivieska-Sievi-Toholampi-Ullavanjärvi 61 km

Lounatuulen aamupalalla liikkeelle 8.40. Jukka tuli mukaan puolimaratonin jälkeen ja veti itse vielä sellaisen. Harri-maratoonari ilmestyi Fordilla, filmaten juoksuamme ja oli huoltajana loppupäivän. Jukka ja Raija lähtivät jatkamaan lomaansa - iso kiitos vielä heille! Huolto pelasi ja juoksu kulki vaikka Jukka on henkeen ja vereen maratoonari.

Harri oli ajellut Häijäästä aamulla ja huolehti nesteytyksestä sekä juoksi viimeisellä etapilla vastaan ja yhdessä sitten määränpäähän. Fordailtiin takaisin Ylivieskaan, saunottiin ja käytiin syömässä siika-ateria Myllyn ravintolassa. Pyykit olivatkin jo koivun oksilla kuivat, joten se siitä.

Harri ja mä, Lounatuulessa.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Aikataulutusta 24.7. Ke

60 km vrk:ssa tuntuu parhaalta ratkaisulta. Näillä näkymin jos ei mitään yllättävää pääse tapahtumaan olen Tampereella ma 29.7 Lempäälässä suon itselleni yhden lepopäivän. Salossa torstaina 1.8
Hangossa siis perillä lauantaina 3.8.

Katsotaan !

23.7 Ti Väli Vihanta-Ylivieska 62 km

Lounatuulen parkista aamupalalle Jukan ja Raijan kanssa. Kunnon tankkausta ja Raija heitti meidät Vihantaan. Katsoi kuinka juoksu lähti sujumaan ja odotti meitä välillä. Jukka veti välillä hyvää vauhtia että oli työ pysyä mukana. Eka pätkä 3,35 h. Autot pyyhkivät välillä läheltä ohi - onneksi piennarta oli enemmän.

Huolto toimi erinomaisesti. Nyt huolestun siitä etten meinaa osata takaisin autolle. Tuli ylimääräistä pari kilometriä. Jukan vedosta oli suuri apu, ei tarvinnut huolehtia km:stä kunhan yritti lampsia perässä. Sauna teki jälleen hyvää - kiitän Jukan ja Raijan sponssauksen. Kävimme syömässä Myllyrannassa mikä osoittautui hyväksi paikaksi. Huomenna tulee kuvioihin mukaan...

Lähdössä Vihannista

Tulo aamupäivän hultopisteelle

Tulo iltapäivän hultopisteelle

Jukka ja Raija sekä huoltoluukku

Maali

Pyykit kuivumassa Lounatuulen parkissa