lauantai 20. heinäkuuta 2013

20.7 La kolmen kunnan alue Tervola Sompujärvi Simo

Nyt löytyikin helmi paikka nimittäin Merihelmi. Noin 60 km ennen Iitä, ystävällistä palvelua ja sponssina sain vaunupaikan ja pääsin rantasaunaan - kyllä kelpasi. Juoksin tosiaan kolmen kunnan alueella yht. 60 km. Hyviä lakkasoita jopa suojelun kohtena.

Matkalla oli hillastajia - pariskunta Oulusta. Alussa meno oli tönkköistä, mutta pikkuhiljaa juoksu alkoi kulkea ja loppumatka oli tuskallisempaa - autolle saapumisen toiveikasta odotusta. Merihelmi palkitsi päiväni.

Näin täällä huolehditaan pudonneesta Pääskyn pesästä, sijaitsee nyt huoltorakennuksen kaiteella.





19.7 Pe Rovaniemeltä Kemiin päin

Halkijuoksu muuttui osahalkijuoksuksi. Ajoin auton Rovaniemestä 25 km kaupan pihaan Kemiin päin. Juoksin takaisin päin 15 km ja siitten taas autolle. Reilun tunnin tauko ja sama Kemiin päin, eli hölököttelyä yht. 60 km. Neljä kertaa satoi mutta sain juosta pyörätietä pitkin koko matkan.

Liikkeelle lähdin klo 9 ja rupeama kesti 4 h. Kiitän Julkka Aittokallion ja Vesa Juutisen palaveria sillä nyt on rytmitys kohillaan jää iltaan lepoaikaa. Endomonosta minut voi paikallistaa  ja Googlen maantiekartasta nähdä saman maaston minkä itse näen - näin voi halutessaan seurata livenä. Eräs rouva olisi halunnut juosta kanssani. Oli juossut to 52 km ja seurannut blogiani ystävänsä vinkistä. Oli menossa lasten kanssa kalaan.

Söin mahtavan äijä-pannupizzan ja munkkirinkilän Räihän Rieskapaikassa, jonka vaimoni oli saanut sponssina matkallaan Lempäälään. Ajoin auton 60 km etenpäin ja nyt olen kuusikossa tienvarsi paikassa. Aikataulutusta; näin edetessäni 60 km etapein olisin Tampereella 31.7 Ti ja Hangossa 4.8 Su.

Peseydyin ja pyykkäsin Runkausjoessa

torstai 18. heinäkuuta 2013

18.7. To Käyrämön Keidas-Rovaniemi. 68,5 km

Mistä tunnet ystävän...myös siitäkin, että hän herää kuuden jälkeen ja ajaa Kuusamosta 200 km Rovaniemelle. Soittaa tunti ennen tuloaan, että kerkiän nauttia aamupalan. Vie minut 70 km:n päähän, ajaa autoaan eteen päin ja juoksee vastaan, että voimme yhdessä juosta autolle. Antaa Lapin rievää ja makkaraa sekä urheilujuomaa. Kertoo realiteetit liftauksesta ja päivän rytmityksestä. Kunnioittaa silti päätöstäni. Hänet tunnen nimeltä Vesa Juutinen, maratoonari, kokeili ultraajan vauhtia ja niin eilinen yksinäisyyden päivä painui unholaan, päivät eivät ole veljiä keskenään.

Söin hyvin Rantasipi Pohjanhovissa, Poropaistosta ja Fetakampelaa, ah, 23 €. Saunoin, lauteilla tapasin myös Venäjän murmanskilaisen ja Norjalaisen näin verestäen Engelskaa. Sauna 15 €. Tunnen itseni uudeksi ihmiseksi ja huomenna konsepti muuttuu - muuten ei tästä tule mittää. Liftaus ei vanhana äijänä lyö leiville. Nyt aa tuuti lullaa, viime yönä vaunussa 11 astetta lämmintä,

Ounasvaaran läheisyydessä Lähteentienvarsi paikassa 2 yöpymistä !

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

17.7 Ke 0 km

Aamula 08.00 ylös, aamupuuro, juusto makkara sämpylä naamaan. Yritin käynnistää auton, mutta akku oli tyhjä.

Kävellen Keitaalle. Onneksi jonkun ajan kuluttua tulivat kunnan vesilaitoksen miehet kahville ja heiltä sain virtaa. Turvasivat myös tielle peruutuksen. Ajoin auton P-alueelta, täytin juomapullot ja siirryin liftailemaan. Etenin vielä linja-auto asemalle, jossa näkyvyyttä oli riittävästi. Seisoin pohjoistuulessa kertasadetakki päällä pari tuntia eikä tärpännyt joten ajelin saman tien Rovaniemelle ja söin kiinalaisessa.

Sitä ennen hoidin isäni asioita puhelimitse. Kävin uimahallissa ja menin akuhierojalle tietämättäni. Huomenna näen mikä on tulos. Hänellä kolme asiakasta: Suomi, Ruotsi, ja Norja. Kalevi Stockell vaikutti aikamoiselta veikolta. Liftaus näyttää huononevan etelää kohti mentäessä nyt olen yli 30 vrk:den vauhdissa. Kuski olisi nyt enemmän kuin tarpeen. Kollega Vesa Juutinen tulee huomenna Kuusamosta päiväksi.

16.7 Ti Sodankylä puoliväliin Rovaniemeä.

Caravan alueelta vesisateeseen herääminen. Monenlaista touhua: matkavaunu 32 km päähän ja Helin kyydillä takaisi Sodankylään. Heli lähti kohti Lempäälää ja itse ponnistauduin matkaan haikein mielin. Toisen työn ja arvon huomasin vasta kun hän oli lähtenyt - aika mimmi!

Illan liftin sain Ruotsalaiselta ja juoksu alkoi 20.15. Vasemmalla uhkaavan synkkiä pilviä. Loppumatkasta satoi sivulla edessä ja takana, mutta en kastunut. Kunnan raja vaihtui 23.40. Lihakeitto naamaan ja nukkumaan 01.30. Niin matkan pituus eilen n. 63km ja ma 50 km.

15.7 Ma Peurasuvanto-Sodankylä

Kiitän Pulterin Ponnistusta sekä TYL YIT/Destiaa saunasta ja puhtaista juoksuvaatteista.
YIT IEI:tä juoksutossuista sekä urheilujuomista. YIT Infra Tampere, matkan tekemisestä sirtymävaiheessa. YIT It:tä some mahdolisuudesta erämaassa. Puutavaran kuljettaja Pastori Seppoa sekä Juhaa Caravellesta - hyvin toimii! Terttua huoltavista apteekkitavaroista. Matkan teon seuraamisesta. Kannustavista viesteistä ja huolenpidosta rukouksin ja muuten.

Tsemppiä myös sinne teille että muistatte tykkäillä ja mainostaa missä ja miten vaan, niin saadaan Suomen tarvitseville apua. minun kipuni ovat hetkellisiä, mutta joku voi potea kroonista vaivaa ja jos ei ole varaa lääkkeisiin niin...

Häpeä ei ole pyytää vaan häpeä on jos ei anna!

Peurasuvannolla lähtöä tekemässä

No niin !

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

14.7. Sunnuntai Kuusikiekerö-Peurasuvanto

Heräsin 09.30, unta siis 13 h ja makuupussi aivan hiestä märkä. Ajelin Porttipahdalle. Liftausta kesti tunnin - ei kyytiä. Menin sisälle syömään lettusavulohta, ja suuni avattua kertomaan tilanteesta vieressä oleva Seija tarjosi kyydin Kiekeröön. Juoksupa taas maittoi. Autolla Peurasuvantoon, jossa taas liftailua.

Apujoukkot karautti paikalle - nimittäin vaimoni Heli ja Pyhä Birma Tippa. Ajeltiin Pahtajalle. Nyt upposi hillalätyt jädellä. Paikan emäntä sai käsi polttelukohtauksen ja oli ollut rytmihäiriöitä. Muistetaan häntä. Asiakas lähti viemään Sodankylään.

Vasen ulkoreisi alkoi polven yläpuolelta kipuilla 10 km ennen määränpäätä. Caravan alueella saunaan. A-vaunussa eivät toimi wc, suihku, liesi eikä vedentulo. Kaasulämmitystä ei vielä kokeiltu. Viimein unen päästä kiinni.

Rakottomat jarpaat, kahdet uudet kengät sisään ajettu sekä sukat, yes !

Minusta tuli kertaheitolla Caravaanari, ohhoh !

Tippa

11.7. Torstai: Inari-Ivalo, 39 km Oho, jääny julkaisemati!

Heräsin siis Kultahovin pihassa ja nautin monirunsaan aamupalan mikä toi mukavan vaihtelun. Neljäs auto, kuskinaan Milla, otti kyytiin ja jäin kilometrin päähän ennen Inaria. Juoksin lähtöpisteeseen, josta matka jatkui kohti Ivaloa.

Alkumatka oli hidasta, koska oli 5 puhelua, mutta minkä ajoituksen se toikaan, sillä tulin juuri Karhunpesäkiveen niin sain YLE Tampere haastattelun. Tapasin Millan uudestaan. Hän oli töissä Kivessä. Uusi tuttu sateenkaari näkyi ennen Ivaloa taivaalla - en kastunut. Kävin monitaituri-hieroja Lauri Weslinillä - suosittelen! Akilleskireyksiä oli muttei pahempaa, kevyt hieronta. Yövyin Saariselän montussa.

Näillä sitä mennään

Yöpymispaikka

Karhunpesäkivi

Matkanäkymä







13.7. Sunnuntai: Luppopäivä

Hyvä että pääsin makuupussista pois: olo oli voimaton ja lievää lämpöä. Kun äijä ei kerran malta levätä niin se järjestettiin sitten tällä tavalla. Iltapäivällä nesteytystabletteja ja jaffaa. Kiveliön Cafelta veden vaihto pönttöön. Sitä isännöi muuten Pertti Ukkolan veli Martti. Satoi koko päivän. Martilta sain pari hierojan nimeä.

Ajelin takaisin Vuotsokanavalle ja uskaltauduin syömään Arto Huhtasalon porokeittoa, mikä maistuikin erinomaiselta ja teki hyvää vatsalle. Arto on kotoisin muuten Jämingiltä. Kanavan varteen ja nukkumaan klo 20.00.