lauantai 13. heinäkuuta 2013

12.7: Ivalo-Saariselkä-Kuusikiekerö 70 km

Montusta nesteen pihaan ja tien varteen. Heti kohta Marja-Liisa nappasi kyytin. Oli vienyt työporukan Saariselän hotellille töihin. Linja-auto-kulkuyhteydet ovat huonot. Itse hän oli sairaslomalla. Ei muuten lähtisi Lapista pois ruuhkasuomeen. Hieroja Lauri Weslinin raudalla akillesjänteen kalvokäsittely tuotti tulosta ja juoksu kulki hyvin. Näin pääsin Ivaloon 31 km:n päähän. Suoli oli vikkelällä toisin kuin muina päivinä.

Päivän ajatus ihmisten kohtaamisessa pätkähti mieleeni että tärkein kysymys on mitä sinä tarvitset tässä momentumissa. Se ei ole sitä mitä luulen ja kuvittelen, näin kävi minulle ja momenttumi on ohi. Tämä on muodostunut kovin opettavaiseksi matkaksi. Mitä sitten minä tarvitsen, vaimo soitti ja kertoi yllärin oli ostanut asuntovaunun velaksi ja on tuomassa sitä tänne. Mainostarrat muuten jäivät kotiin ja posti kuljettaa niitä ties missä. Juoksen kyllä mainospaita päällä ja toinen roikkuu auton narulla.

Söin  Nesteellä hampparin ja pari lasia vettä, ajoin Caravellen Kuusikiekeröön 41 km päähän. Taaksepäin liftaus onnistui kesälomaltaan palaavan kunnossapitomiehen kyydissä. Ilta oli upea - olisi ollut synti olla juoksematta. Autolla olin klo 23.00. Pohkeet olivat aika tukossa. Hevos 2-teholinimenttiä jalkoihin ja autolla 20 km eteen päin Porttipahdan tekojärvelle, peseytymään ja syömään. Ruoka ei oikein maistunatkaan ja kaikki tuli yöllä ulos.

Saariselän montu

Saariselätä Ivaloon.

Sitä ihteään !




keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

10.7. Keskiviikko: Utsojki - Inari: puolivälistä Inariin

10.7 - Keskiviikko  

27 km juoksua ja juomaa n. 3l juoksun aikana - sadekuuroja. Liftausmatka kesti 3 h ennen kuin pääsin matkaan. Voin valita suhtautumisen ohi ajaviin autoihin. Ylhäältä tulee hienon hyvät ja omasta mielestäni tulevat kamalan huonot ja ikävät tapahtumat - siinä oppimista minulla.

Mummo Tytti, Miiku 3 v ja Miro 5 v pysähtyivät ja pääsin osan matkaa. Tunti odotusta ja Äänekoskelainen mies antoi kyydin lopumatkaan klo oli 12.15. 4-Tuulen tuvassa savuporoleipä ja Stevia jaffa. Puolivälin juomat ja banaani matkaan. Hienon fiiliksen sai asuntoauto aikaan kun tööttäsi tervehtien. Tiet ovat kapeita ja 100 km rajoitus. Ehdotankin Lappiin tiemaksuja, sillä niin paljon on roinaa luiskissa ja ojissa. Summalla yritys hoitaisi puhdistuksen ja antaisi työtä.

Muutaman tienvarsi-hillan poimin suuhuni. Kännystä loppui virta - voi muuten seurata Endomondosta livenä ja nähdä maastot Googlemapsista - vinkki, vinkki. 3 km ennen Inaria näin sateenkaaren ja se antoi voimia loppumatkaan. Perillä 10.45, mutta auton akku tyhjä sillä kylmäkaappi vei virran. Pakkasin saunakamat ja olin lähdössä kun inarilainen (muuten Suomen suurin kunta) mies tuli katsomaan takaoven karttaa ja näin sain virtaa autoon. Kultahovin rantasauna oli luxusta - miten hyvältä se tuntuikaan! Nuudelit naamaa ja 01.00 nukkumaan - hieno päivä kertakaikkiaan!

n. Utsjoki Inari puoliväli, yöpymispaikka


tiistai 9. heinäkuuta 2013

Utsjoki-Inarin puoliväliin

Seitsemältä herätys ja 0900 matkaan. Eräs pariskunta Keskisuomesta otti kyytiin, jäin puolimatkaan ja piilotin juomat maastoon. Pääsin samantien peukalolla betoniautoon ja Utsjoelle. Kuski yrittää maailmaennätystä moottorikelkalla vedenpäällä Inari-päivillä 20.7. Vanha ennätys on Kanadalaisella 53 km. Mikäs siinä - kävelihän Jeesuskin veden päällä. (päivitys 30.7.2013: Se kaveri muuten rikkoi sen ennätyksen!)

Kuvasin Utsjoen kirkon alttaritaulun. Unohdin bananin, joten menin nesteillä koko pätkän, mikä tuntui loppumatkasta huimauksena. Kastuin puolimatkasta kaksi kertaa. Löysin hiukan mustikoita mikä antoi energiaa kun olin huokaillut yläkertaan.

Päivät ovat hektisiä, joten ei paljon jää kirjoittelu aikaa. Yritän saada kännykuvia matkan varrelta tähän jakoon. Maisemat ovat upeat ja kallion puroista saa jopa lähdevettä. Tänään tarkoitus saunoa.
Hyttysiä ollut enemmän ennen Juhanusta. Juomavyö hankasi ainoan rakon selkään. Jalat tuntuvat vielä omilta. Kiitän kannustuksesta ja tsemppaamisesta - tosi tärkeää! Ei muuta kuin aamupuurolle !

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Ensimmäinen etappi!

Ajattelin lähtemän Valtakunnan rajalta.



Sitten tuli kolme P-Karjalan kalastajaa yksi heistä Juha-maratoonari ja sain kyydin Utsjoelle.
Sain juosta sieltä rajalle, jonne matkaa oli 47 km. Juuri ennen juoksun alkua sain haastattelun Inarin
YLE:en, isänsä Ivalossa urheiluhieroja.


Futaaminen tuntui jaloissa. Sateeton hyvä juoksukeli. Tiet on kapeita, mutta ,aisemat aivan mahtavia!

Pääsee aamupuurooni !!!

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan...

Perjantaina leikkasin Siperianherne aitataimen ja lauantaina
Selkä niin kivulias että piti mennä polvilleen eteisessä, hyvä reissuunlähtö.

La Juuan Timovaaran metsästysmajalla jo perinteinen kyläläisten kokontuminen, futista (selkä kesti) kiitos rukousten. Su aamuna taas kramppitila, kuljin nenä maata kohti mutta nyt Rovaniemellä kävelinkin jo yllättäen suorana. Vielä 500 km Nuorgamiin, palataan ma aamuna.

Lapsuden kotimaisemissa Timovaarassa, Caravelle varmistui torstai-iltana Loviisasta
Uskovien veljien myötävaikutuksin Herrassa.
Kummitytön koira

Vaarojen Sanomat