lauantai 20. heinäkuuta 2013

19.7 Pe Rovaniemeltä Kemiin päin

Halkijuoksu muuttui osahalkijuoksuksi. Ajoin auton Rovaniemestä 25 km kaupan pihaan Kemiin päin. Juoksin takaisin päin 15 km ja siitten taas autolle. Reilun tunnin tauko ja sama Kemiin päin, eli hölököttelyä yht. 60 km. Neljä kertaa satoi mutta sain juosta pyörätietä pitkin koko matkan.

Liikkeelle lähdin klo 9 ja rupeama kesti 4 h. Kiitän Julkka Aittokallion ja Vesa Juutisen palaveria sillä nyt on rytmitys kohillaan jää iltaan lepoaikaa. Endomonosta minut voi paikallistaa  ja Googlen maantiekartasta nähdä saman maaston minkä itse näen - näin voi halutessaan seurata livenä. Eräs rouva olisi halunnut juosta kanssani. Oli juossut to 52 km ja seurannut blogiani ystävänsä vinkistä. Oli menossa lasten kanssa kalaan.

Söin mahtavan äijä-pannupizzan ja munkkirinkilän Räihän Rieskapaikassa, jonka vaimoni oli saanut sponssina matkallaan Lempäälään. Ajoin auton 60 km etenpäin ja nyt olen kuusikossa tienvarsi paikassa. Aikataulutusta; näin edetessäni 60 km etapein olisin Tampereella 31.7 Ti ja Hangossa 4.8 Su.

Peseydyin ja pyykkäsin Runkausjoessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti